Veteraanien perintö
12.01.2011
Kokoomus on perinteisesti tunnettu sanoista koti, uskonto ja isänmaa. Ne ovat olleet kokoomuksen kolme tavaramerkkiä, brändiä. Niistä on johdettu ja johdetaan edelleen puolueen perusarvoja.
Koti, uskonto ja isänmaa tuovat myös mieliimme Suomen historian ratkaisevat vaiheet. Monella hautausmaalla on kivipaaseihin kaiverrettu nuo sanat koti, uskonto ja isänmaa. Sanat eivät ole olleet eivätkä ole vailla sisältöä.
Menneisyys kertoo sankaritarinoista, uhrautumisesta ja yhteen hiileen puhaltamisesta, maamme vapauden ja itsenäisyyden puolustamisesta. Isänmaan rakkaus ja arvostus ovat asioita, jotka olemme toivottavasti saaneet jo äidinmaidossa.
Koti on meille myönteinen ja lämmin sana. Kotimme on siellä, missä syntyvät meille rakkaimmat muistot. Siellä vietämme aikaa läheisten ja rakkaitten ihmisten kanssa. Koti on paikka, jossa on hyvä olla. Koti on paikka, jossa saamme levätä ja kerätä voimaa arkiseen työhömme.
Ihminen ymmärtää asioiden arvon usein vasta silloin, kun hän menettää ne. Historian raskaissa vaiheissa nousevat esiin tärkeimmät asiat. Niitä emme halua menettää. Me suomalaiset olemme ymmärtäneet, kuinka hieno maa meillä on. Sen olemme saaneet lahjaksi ja perinnöksi edellisiltä sukupolvilta ja edelleen meidän tehtävämme on pitää huolta tästä maasta niin taloudellisesti kuin henkisestikin.
Suomi on noussut korkealle kovalla työllä ja ahkeruudella. Kotien kasvatustyö ja luterilainen työn arvostus ovat vieneet meidät kansainvälisesti korkealle.
Oman vahvan uskonnollisen identiteetin kautta meidän on helpompi suvaita muita ja ymmärtää, ettei uskonnollinen ajattelu ole koskaan ollut ihmisille vierasta ja että se kertoo jotakin siitä, mitä ihmisen elämä voi syvimmiltään tai perimmältään tarkoittaa, elämän ainutkertaista arvoa, ihmisen kunnioitusta ja lähimmäisen rakkautta, iankaikkisen elämän toivoa.
Kodin ja kirkon rooli oman uskonnon kirkastajana vahvistuu tulevaisuudessa. On pidettävä tärkeänä, että jokainen saisi hyvät tiedot yhteiskuntaamme voimakkaasti vaikuttaneesta kristillisestä perinteestä. Tämän perinteen pitää näkyä tulevaisuudessakin mm. kouluissamme.
Meillä on unelma. Unelma, että yhdessä puhallamme tähän maahan uutta toivoa ja elämää. Teemme työtä isänmaamme ja kansamme hyväksi ja kannamme myös maailmanlaajaa vastuuta kansakuntien joukossa. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa aktiivisesti siihen, että tämä maailma on parempi paikka meille kaikille. Parhaimmillaan se voi olla meille kuin heijastus taivaasta, Jumalan läheisyydestä.
Kodin, uskonnon ja isänmaan saamme nähdä monilla tavoilla, mutta ainakin arvokkaina asioina.
Isänmaamme itsenäisyydestä saamme kiittää sotiemme veteraaneja, joita tänä päivänä on elossa runsaat 50 000. He ovat maamme kunniakansalaisia, joiden kuuluu saada kunniakansalaisen kohtelu. Siksi olisi korkea aika myöntää kaikille sotaveteraaneille samat etuudet, joita sovelletaan vähintään 20 prosentin sotainvalideille. Toisin sanoen heillä tulisi olla oikeus kotipalveluun, asumispalveluun, omaishoidon tukeen ja avokuntoutukseen. Sotiemme veteraaneista yli puolet saa erittäin pientä eläkettä. Lääkekulujen nousu, apuvälineiden hankinta tai liikkumista helpottavien kodin kunnostusten tarve horjuttaa pienituloisen veteraanin arkea. Nyt on meidän aikamme maksaa kunniavelkamme sotien veteraaneille, jotta rauhaisa elämän ilta omassa kodissa voi jatkua.
« TakaisinKommentit
Kommentoi artikkelia »
