Mertsi Saarelan päiväkirja

Sisulla ja Sydämellä ry

06.01.2011

Eduskuntavaaliehdokas tarvitsee tukea, niin henkistä kuin taloudellista. Olen ollut onnekas kun minulla on ollut useita sparraajia. Tänään olen muistellut yhtä edesmennyttä kunnallisneuvosta, joka antoi minulle monta hyvää neuvoa tähän vaalikampanjaan. Hän toivoi, että hän olisi ollut tämän näkemässä, mutta Luoja päätti toisin.

Iloinen ja reipas joukko kokoontui perustamaan Sisulla ja Sydämellä -yhdistystä meidän kotiimme Liisantielle 5. päivä tammikuuta. Oli ilo nähdä innostusta ja kuulla monenlaisia ideoita ja ajatuksia. Sydämet syttyivät ajatukselle, että tehdään minusta kansanedustaja ja luodaan sellainen kampanja, joka vie perille Arkadianmäelle asti.

Eduskuntavaalit ovat vielä edessäpäin ja kampanjan viimeiset 6 viikkoa kuluu tien päällä. Silloin jos koskaan tarvitaan sisua ja sydäntä, mutta myös niitä, jotka muistavat tukea ehdokasta ja luoda uskoa menestykseen ja siihen, että menestystarina on kirjoitettavissa kovalla työllä.

Olen ottanut kovan haasteen vastaan. Siksi haastan sinua tämän päiväkirjan lukijaa liittymään niiden joukkoon, jotka minua tukevat. Voit liittyä vaikka facebook-ryhmään. Tarvitsemme uskoa parempaan huomiseen ja uuteen mahdollisuuteen. Tehdään yhdessä Pohjanmaasta mukava paikka asua ja elää!

Sisulla ja Sydämellä- yhdistykseen valittiin: Jaana Saarela (puheenjohtaja), Mikko Myllymäki (varapuheenjohtaja), Pirkko Virolainen (jäsen), Sauli Tuomela (jäsen), Jorma Koskinen (jäsen) ja Lauri Kangasmaa (jäsen). Yhdistykseen voi liittyä joko varsinaiseksi tai kannattajajäsenksi maksamalla 10 euron jäsenmaksun. Tule mukaan!

« Takaisin

Kommentit

Ei löytynyt

Kommentoi artikkelia »