Laihian uusi kirkkoherra lupaa olla tasapuolinen ja innostava
14.11.2006
Laihian seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi valittu Mertsi Saarela kertoo, että vaalivoitto tuli hänelle itselleen todellisena yllätyksenä. Evijärven kirkkoherrana toimiva Saarela ei omien sanojensa mukaan voinut olla varma voitosta ennen kuin minuuttia vaille yhdeksän, jolloin hänet julistettiin vaalien voittajaksi. Hän voitti vaalit 813 voimalla. Toiseksi vaaleissa tuli Seinäjoen sairaalasielunhoidon sairaalapastori Tapani Renko ja kolmanneksi Rovaniemen seurakunnan kappalainen Pentti Kallioranta. Renko sai 564 ääntä ja Kallioranta 66 ääntä. Kirkkoherranvaalien äänestysvilkkaudeksi tuli Laihialla 26,5%.
- Laihialaiset halusivat näköisensä kirkkoherran, Saarela arvioi suosionsa syytä. Lisäksi hän arvelee, että laihialaiset tahtoivat muutosta seurakuntansa toimintaan, ja sitä he tulevat myös saamaan.
Hän kuitenkin toteaa, että hänen molemmat haastajansakin olisivat pärjänneet hyvin tehtävässä.
Ensimmäinen vuosi tutustuessa
Saarela sanoo, että hän aikoo ensimmäisenä työtehtävänään tutustua työtovereihinsa.
- Tutustuminen pitää tehdä ihan rauhassa, ja se vaatii aikaa ainakin ensimmäisen työvuoden, jos sen tahtoo tehdä sydämellä ja järjellä, hän valottaa.
Hän kertookin, että tahtoo olla tehtävissään tasapuolinen ja kaikkien kirkkoherra, joka pyrkii tuomaan hyvää ilmapiiriä ja innostamaan.
Vaalien alla Saarela mainitsi tavoitteekseen seurakunnan ja tavallisen ihmisen välisen kynnyksen madaltamisen. Nyt hän aikoo lähteä toteuttamaan tätä lupausta erityisesti jalkautumalla ihmisten pariin.
- Nykyisin ei enää käydä entiseen tapaan kirkossa. Tämän vuoksi onkin hyvä lähteä itse mukaan tapahtumiin ja ihmisten keskuuteen, hän painottaa.
Evijärvi etsii jatkajaa
Koska Saarelasta tuli nyt Laihian kirkkoherra, joutuu Evijärven seurakunta etsimään hänelle seuraajaa. Saarela ottaa Laihian kirkkoherranviran vastaan ensi vuoden helmi-maaliskuussa, jotta tähän riittäisi kylliksi aikaa. Hän arvelee, että työ Laihialla tulee vaatimaan entistä enemmän.
- Yhden papin seurakuntaan verrattuna tehtävä on varmasti haastavampi. Asioita on valmisteltava pitempään ja harkitsevuutta tulee tarvitsemaan entistä enemmän, Saarela aprikoi.
37-vuotiaan, tamperelaissyntyisen Saarelan edessä on nyt myös asunnon löytäminen hänen perheelleen, johon kuuluu vaimo ja kaksi lasta.
Lähde: Pohjalainen
« Takaisin