Kulttuurivoimat kestävät yli aikojen
14.09.2005
Markkinavoimat tulevat ja menevät, poliittiset voimat vaihtuvat, mutta positiiviset kulttuurivoimat kestävät yli aikojen, sanoi kansanedustaja Esko Ahonen puhuessaan kirkkomuseon avajaisissa.
Tänään 2000-luvulla suomalainen tavoittelee Euroopan unionissa yhä suuremmassa määrin omia juuriaan, jotka poikkeuksetta löytyvät maaseudulta, jossa sotienkin aikoina on jaksettu pitää yllä suomalaista perinnettä, jatkoi Ahonen.
Epävarmoina aikoina oma kansallinen kulttuurimme ja osaamisemme on noussut suureen arvoon. Oma kulttuuri luo turvallisuutta, mutta se tarjoaa myös mahdollisuuksia.
Omien juurien etsiminen on nykyajan ihmiselle erittäin tärkeää. Kotiseudun ja juurien merkitystä kuvaavat monet kyläjuhlat, sukujuhlat ja monet muut tilaisuudet, joihin ihmiset kokoontuvat pitkienkin matkojen takaa.
Menneitten sukupolvien elämästä löytyy selityksiä omaa mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Oikein vaikeassa paikassa saa lohtua siitä, että selvittiinhän sitä ennenkin, jatkoi Ahonen.
Lisäksi Ahonen toi puheessaan esiin sen, että selviytyäksemme kansainvälistymisen paineista, meidän on vaalittava omaa kansallista, alueellista ja paikallista kulttuuriamme.
– Museo on tässä suhteessa yhteisön muisti. Se tulkitsee ja jäsentää maailmaa, ylläpitää ja lisää ihmisten tietoisuutta kulttuuristaan ja historiastaan.
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Asko Latukka toi tilaisuuteen kunnan terveiset.
– On mukava havaita, että kirkonmäellä tapahtuu uudistuksia. Joskus uudistukset ovat sitä, että pelastetaan vanhaa, sanoi Latukka ja vakuutti, että hyvä yhteistyö tulee varmasti jatkumaan.
Museon avaamisen Latukka näki tärkeäksi siitäkin syystä, että monet siellä olevat esineet ovat ajalta, jolloin kuntaa ei käytännössä ollut olemassa vaan kirkko hoiti monia kunnalle kuuluvia tehtäviä.
Museonhoitaja Tuija Ahola kertoi seikkaperäisesti ja elävästi kirkon rakentamisen vaiheista ja siitä, miten vähitellen kirkko saatiin kalustettua ja koristeltua niukoista varoista huolimatta. Esineitä saatiin paljon myös lahjoituksina.
Selvittäessään eri esineiden merkitystä ja taustaa hän sai monet paikallaolijat muistelemaan omia kokemuksiaan kyseisistä esineistä.
Monet museossa olevista esineistä on poistettu kirkosta, kun kirkkoa kunnostettiin 200-vuotisjuhlia varten 1950-luvun lopulla. Ainakin Rantamäen Juhani muisti nähneensä kirkossa taulut seurakunnan paimenista.
Terttu Kupila kertoi kiertokoulunopettajan tarvikearkusta, joka oli hänen lapsuudenkotinsa vintillä Evijärven Särkikylässä. Sen sisältö oli meistä lapsista kovin mielenkiintoinen, hän sanoi. Isäni Eemeli Särkijärvi ilmeisesti toimitti arkun jossain vaiheessa takaisin seurakuntaan. Se oli jäänyt meille, kun kiertokoulu loppui, hän sanoi.
Tuija Ahola muistuttikin, että seurakunnan esineistöä saattaa vielä olla eri puolilla pitäjää. Ainakin jalkapuu on kateissa, hän sanoi. Sitä on kuuleman mukaan käytetty 1960-luvulla jossakin näytelmässä ja se on jäänyt sille tielleen. Myös kaikki seurakuntaan ja esineisiin liittyvät tarinat ja valokuvat otamme mielihyvin vastaan, kun inventoimme esineistöä, hän sanoi.
Museoon tutustumisen jälkeen tilaisuus jatkui seurakuntatalolla, jossa kahvittelun jälkeen Mauno Puotinen kertoi siunauskappelin historiasta ja kirkkoherra Mertsi Saarela ja talouspäällikkö Jaana Laukkonen jakoivat kunniakirjat museolle varoja lahjoittaneille. Tilaisuudessa soittivat pikkuviulistit Raila Järvelän johdolla.
Siunauskappelin historiaa
Siunauskappelin rakentamisesta päätettiin kuntakokouksessa vuonna 1868. Rakennusurakka myytiin huutokaupalla ja sen sai talollinen ja seksmanni Matti Antinpoika Björkbacka Sydänmaankylästä. Hänet tunnettiin myös Iisakin seppänä. Matti Björkbackan tarjous oli 213 markkaa.
Kappelin rakentaminen rahoitettiin myymällä lainamakasiinista jyviä Pietarsaareen.
Kokouksessa annettiin tarkat ohjeet siitä, millaiseksi kappeli oli rakennettava. Tuolloin määrättiin, että siitä tehdään neliskulmainen, ”neljä syltä kanttiinsa, korkeus viisi ja puoli kyynärää räystääseen ja kolme ikkunaa.” Katosta tehtiin ristipäätöinen ja päreskattoinen. Kaksipuoleisiin oviin oli laitettava hyvä lukko.
Alun perin kappeli rakennettiin yksityiselle maalle ja se siirrettiin nykyiselle paikalleen 1900-luvun alkupuolella. Kappeli valmistui vuoden 1869 aikana ja otettiin käyttöön saman vuoden loppupuolella. Siunauskappelia on käytetty kesäisin aina 1950-luvulle saakka.
Lähde: Järviseudun sanomat
« Takaisin