Mertsin arvot

Arvot ovat asioita, joita ihminen arvostaa. Meillä jokaisella on arvoja. Arvot ovat hyvä pohja rakentaa yhteiskuntaa. Omaa eduskuntavaaliehdokasta valittaessa on hyvä tutustua ehdokkaan arvoihin.

Mertsin mielestä niin kuin monen muunkin mielestä kaikista tärkeimmät ja arvokkaimmat asiat ovat sellaisia, joita ei rahalla voi ostaa. Niitä ovat esimerkiksi terveys, ystävyys, perhe, rakkaus, puhdas ja vapaa luonto.

Mertsille tärkeitä ovat myös kokoomuksen arvot. Kokoomus perustaa politiikkansa yksilönvapauteen ja vastuuseen, tasa-arvoon, länsimaiseen demokratiaan ja talousjärjestelmään, humaanisiin periaatteisiin sekä kristilliseen etiikkaan. Toiminnan arvolähtökohtina ovat kannustavuus, sivistys, suvaitsevaisuus ja välittäminen.

Ihminen saa merkityksen elämälleen yhteydessä toiseen tai toisiin ihmisiin. Merkitystä ja onnellisuutta ihmiseen elämään tuovat myös aineettomat asiat kuten esim. oikeudenmukaisuus, rehellisyys, lähimmäisenrakkaus, vastuu toisista ja yhteisöstä.

Mertsin mielestä on tärkeää koko yhteiskunnan hyvinvointi. Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät muutkin jäsenet. Yhteiskunnan sivistyneisyyttä voidaan mitata esim. sillä, miten se pitää huolta heikoimmista jäsenistään. Pelkkien kovien arvojen tilalle Mertsi haluaa muutoksen, joka lähtee ihmisistä, ihmisyydestä ja sydämestä. Politiikassa tarvitaan järkeä, mutta myös sydäntä ja viisautta.

Mertsi tekee arvolähtöistä politiikkaa Pohjanmaan ja isänmaan parhaaksi! Ole sinäkin tekemässä Mertsistä koko kansan edustajaa Arkadianmäelle!